maanantai 2. kesäkuuta 2008

Viikonloppu

Tulipa taas viikonloppuna puuhasteltua vähän kaikenlaista.

400 kiloinen kovettunut betonimöhkäle siirrettiin peräkärryllä kaatopaikalle. Valitettavasti ei hoksattu ottaa kuvia tuon betoniläjän hilaamisesta kärryn kyytiin, oli nimittäin mainion näköinen operaatio. Kaksi pitkää kakkosnelosta kärryn pohjalle perälauta irti ja kärry kiilattiin sopivasti kallelleen. Sitten vaan naru mersun vetokoukkuun ja betonimökäleen ympärille ja ei muuta kuin vetämään. Hurjan näköinen operaatio onnistui kuitenkin mainiosti. Kaatopaikalle hyväksyivät kuorman maanparannusaineena, joten hintakin jäi viiteen euroon.

Tein myöskin lapetikkaat vanhan talon ja saunamökin katoille. Maalaaminen jäi vielä vähän kesken kun maali loppui puolessa välissä. Sääsketkin on näköjään heränneet, ne pitivät minulle seuraa iltahämärissä kun noita väsäsin.



Kuistin katolla kävin vaihtamassa muutaman rikkinäisen kattotiilin ja samalla puhdistelin toisen puolen sammaleesta auton lumiharjalla.

Niin, ja rautakaupasta käytiin hakemassa betoniset vesikourut rännien syöksytorvien alle. Mersu oli aika surkuhupaisan näköinen, kun takakontissa oli muutama sata kiloa betonia. Mutta hyvinhän tuo kesti, onneksi on uudet jouset alla. Meillähän ei salaojaputkia talossa ole, eikä näillä näkymin niitä asennetakaan, sen verran on kuitenkin kaatoa talolta pois päin ja kunhan vedet vain noilla kouruilla ohjataan ihan talon vierestä pois niin pärjättäneen mainiosti.

Siinäpä tärkeimmät viikonlopun tekemisistä, lisäksi tuli kaikenlaista pientä värkkäiltyä. Kun ulkona oli mukavan lämmin ilma, niin hommat maistuivat.

Ei kommentteja: